comment 0

Yhdestoista luku (3720 askelta), joutsenet kilpasilla

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

Elokuu tuo mukanaan pimenevät illat ja se pistää vähän vauhtia Viisikkoon. Tammisalon kanava ohitetaan ripeästi, mutta sitten pysähdytään vaihtamaan pari sanaa ohikulkijoiden kanssa. Harmi, ettei jutustelulle ole enemmän aikaa, sillä paikalliset tietävät kertoa paljon mielenkiintoisia tarinoita alueilta. Tammisalo osoittautuu rivareiden ja isojen omakotitalojen alueeksi, jossa saaren eteläpuolella rantaan ei pääse. Mari päivittelee, että olisi voinut ottaa tämän kerran kuvat Espoossakin ja Riikka toteaa yllättyneenä, ettei tiennyt tällaista aluetta Helsingissä olevankaan. Tässä pitääkin kehua Espoon rantareittiä, joka mahdollistaa pääsyn rantaan ja oikeasti merellisiä näkymiä. Ehkä Viisikko jatkaakin Helsingin jälkeen seikkailua Espoon puolelle..

Laajasalon kanavassa pöristää tyhjänpuoleinen turistivene juuri kun pääsemme paikalle. Ulkoileva pariskunta pysähtyy rupattelemaan sillalle Viisikon kanssa ja kertoo joutsenpariskunnan reviirikiistoista. Naapuri näyttää parhaillaan olevan soutuveneellä puolustamassa tutun joutsenparin elinympäristöä hätistelemällä reviirille pyrkivää uutta paria kauemmas. Ihmisten pitää näköjään saada puuttua kaikkeen. Vai onko vain niin, että Tammisalossa ei paljon vieraita kaivata?

PS. Tammisalon kanavaa kutsutaan myös Porosalmen kanavaksi. Paikalla on aikaisemmin ollut luontainen salmi, joka maankohoamisen ja kaislikoistumisen takia mataloitui ja umpeni. Salmi tunnetiin vanhoissa kartoissa ja asiakirjoissa nimillä ”Hertonäs ström” (Hertoniemen virta), ”Hertonäs sund” (Herttoniemen salmi) ja ”Ströms sund” (Virran salmi).

Jätä kommentti