Tämä on syksyn kaunein päivä. Ehdottomasti. Aamu on niin täynnä valoa, värien syvyyttä ja raikasta kuulautta, että sään on pakosti oltava päivän ensimmäinen puheenaihe. Viisikko tuntee olonsa onnelliseksi aamuauringossa, ja sitä korostanee se, että viikko on ollut kaikille erityisen tapahtumarikas.
Mutta asiaan. Viisikko jatkaa matkaa Salmisaarenrannasta Lapinlahden sillan ali seuraten Länsiväylää seurailevaa kevyenliikenteenväylää. Reitin olemassaoloa ei huomaa Länsiväylää ajaessa, mutta täällä se on, kaiken huminan keskellä. Viisikko muistelee kumpi saarista on Morsian, kumpi Sulhanen. Jälkikäteen tarkistettuna Morsian on kiinni Länsiväylän penkassa, Sulhanen edelleen omana saarena.
Lapinlahden sairaalapuisto on vehreä keidas, joka tuntuu aina vaan uinuvan ruususen unta. Hietaniemen hautausmaan rannalta avautuu jopa epäsuomalaisen oloisia näkymiä Salmisaareen. Ehkä vaikutelma syntyy Salmisaaren massiivisista rakennuksista ja rannan epätavallisen muotoisista männyistä, tai sitten jostain muusta.
Hietaniemen uimaranta on hiljainen lokakuussa. Hiekan rajassa ei toistaiseksi ole kunnollista reittiä, mutta Riikka tietää, että sellainen on suunnittelun alla. Viisikko keskustelee uimarannan pohjoispään käyttämättömän oloisesta joutomaa-alueesta. Siihenhän on ollut kylpylä pitkään suunnitteilla, mutta mitään ei vieläkään näytä tapahtuvan. Toisaalta joutomaat ovat Viisikon suosiossa, mutta paikalle kyllä sopisi merikylpylä mitä mainioimmin. Karttaa tutkiessa huomaa, että nykyinen veneiden talvisäilytysalueella on mielenkiintoinen nimi: Sigurd Frosteruksen puisto. Nopea googlaus selvittää, että Frosterus oli arkkitehti ja innokas kilpapurjehtija. Sääli, että arkkitehdin muistoksi nimetty puisto ei oikein näytä arvoiseltaan.
Taivallahden ranta taittuu ripeästi Marin tarinoita kuunnellessa ja sitten Viisikon onkin aika pysähtyä toviksi kahvila Regattaan. Kuuma mehu lämmittää ja antaa uutta virtaa jatkaa matkaa.
Kesärannan puusto on kuin syksyä varten kasvanut, niin mahtavalta se näyttää auringon paisteessa. Seurasaarentietä kulkiessa puhe sorisee, ja tuttu reitti johdattaa Tamminiementien risteykseen. Siihen päättyy tämänkertainen Viisikon seikkailu. Lopuksi pitää vielä todeta, että läntisessä Helsingissä pääsee helposti rannan tuntumaan ja aistimaan merta. Voisi sanoa, että vasta tällä puolen kaupunkia tuntuu, että merellinen Helsinki pääsee näyttäytymään.
PS. Pieni huomio vielä tämän päivän reiteistä: pääosin reitit ovat hyväkulkuisia ja niitä on selkeä seurata, mutta useammassa kohtaa on kuitenkin epäjatkuvuuskohtia, joihin on muodostunut polkuverkostoja. Parannettavaa siis olisi tälläkin osuudella.
Helsingin rantaviivan arvoitus 